maanantai 27. tammikuuta 2014

Eläinlääkärissä!


Almalla kävi joulukuussa pieni haaveri ja takajalkaan tuli kaksi pientä murtumaa. Jalka laitettiin pakettiin ja kipsiä piti pitää 10 päivää. Noh, oli se sitten 5 päivää tuosta kymmenestä ja sitten pieni söi sen irti! :D

Pinseri paketissa!


No sitten määrättiin kuukauden täys lepo. Niin paljon levättiin ja otettiin rauhassa kun kääpiöpinserin kanssa nyt voi. Kyllähän tuo kissan kanssa riehui ja välillä muutenkin meni pitkin seiniä, mutta ihmekös tuo kun vain pissareissu kotipihalla oli sallittu.

No tammikuussa oli sitten kontrollikäynti jalasta. Samalla Alma sirutettiin ja ylimääriset kulmahampaat poistettiin.
nukutuksesta tokkurainen vauva!

Jalastaan sai terveen paperit ja tuli lupa alkaa elää normaalisti!



Pienillä roduilla on kai aika yleistäkin ettei maitokulmahampaat itsekseen irtoa. No näin kävi Almallekin ettei yläleuasta maiutokulmurit irronneet. Alhaalta sentään lähtivät itsekseen. No samalla kun piti rauhottaa jalan kuvaamista varten, poistettiin "samalla vaivalla" nuo hampaat.
Normaalisti noista maitohampaista juuri "sulaa" pois ja hammas irtoaa, mutta Almalla näin ei käynyt. Juuri olikin melkeen 2 kertaa pidempi kuin hammas itse.




Nyt ei toivottavasti tarvi tohtorilla käydä ennen 1v rokotuksia! :)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Alma 6kk




Pieni kääpiöpinseri tyttömme Alma tuli tuossa muutama päivä sitten puolen vuoden ikään!!




Joka päivä tulen vaan enemmän vakuuttuneemmaksi että tämä jos joku on mun rotu!! Pieni ja pippurinen sopii kyllä kuvaukseksi paremmin kuin hyvin.



Alma on kaikkea sitä mitä olen koirastani halunnutkin. Innoissaan mukana kaikessa menossa, rakastaa leikkiä ja touhuta, Kuten meidän rotikkakin, niin tämäkin rakastaa meidän lapsia ja touhuaa yhtenä heidän joukossaan. Rakastaa lämpöä ja läheisyyttä, aina kyljessä kiinni. Tykkää istua sylissä. Pieni koko on myös plussaa mm. mukana kuljettamisen vuoksi.




Tämä meidän yksilö on luonteeltaankin niin ihana että siihen ei vaan voi olla rakastumatta!! <3

Kuvat kertokoot enemmän kuin tuhat sanaa!! :)


Joko saa ottaa??

lupa myönnetty!

Melkeen jo kissan kokoinen!

Julkisuuden valokeilassa!

Tilanne komiikka kuva! :D
Elämäni huffet! <3
ZzzzZzzZzzz













tiistai 7. tammikuuta 2014

Joulu 2013 ja uusi vuosi 2014 uusine kujeineen!

Joulukuusi 2013. Oli muuten todella kaunis! Kauniimpi kun kuva antaa ymmärtää! ;)

Joulu oli ja meni... niinkun joka vuosi! Lapset innoissaan ja aikuiset halkeemispisteessä stressistä ym.
Ajattelinkin että ensi joulu me ollaan vaan kotona ja jos joku haluaa meitä nähdä niin tietävät kyllä osoitteen mistä löydytään! ;)

Sain mieheltä "muuten vaan" kukkia!



Lapset sai lahjoja kasapäin ja aikuisetkin jotain. Tärkeinpänä omista lahjoistani voisin mainita miehen ja maailman parhaan kummitädin kimppaan hankkiman järjestelmäkamera! <3

Vuoden vaihde meni töitä tehden. Tai aattona olin iltavuorossa ja kotiin tultua ammuttiin muutama raketti ja sitten vaan iltapalat ja nukkumaan. Uudenvuoden päivänä meninkin heti aamuvuoroon ja siinä oli se vuoden vaihde!



En tehnyt mitään uudenvuoden lupauksia.... lähinnä päätöksiä! ;)

Tavoitteena saada fyysinen ja henkinen hyvinvointi tasapainoon. Samoin saada tämä normi arki pyörimään sujuvasti!!
Katsotaan kuinka mä näiden päätösteni kanssa edistyn... ehkäpä jatkossa on tiedossa postauksia asian tiimoilta!

Hyvää alkanutta vuotta 2014 jokaiselle!!!!! :)