sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Syksy!!!!!

 Niin se syksy taas saapui... Illat senkun pimenee vaan... klo.21 on jo tosi hämärää. Tämä tapahtui taas kuin huomaamatta. Samoin kun huomasin että lehdethän on jo alkanut kellastumaan puissa... MISSÄ IHMEEN VÄLISSÄ???? Kesä ei juuri ehtinyt edes alkamaan kun se jo loppui!

Syksy lähti aika vauhdilla käyntiin, kun lapset aloitti päiväkodissa ja itse taas täysipäiväisenä opiskelijana.

Lapsilla mennyt päiväkodissa tosi hienosti. Ovat jo ottaneet siellä olon "osaksi arkea". Ja viikonloppuna jo kyselevätkin milloin taas PÄÄSTÄÄN päiväkotiin! Eli ilmeisesti siellä ovat hyvin sitten viihtyneet. Jopa kuopus, jonka hoidon aloittamista jännitin vaikka kuinka ja paljon kun toinen on niin pieni vielä. Siellä hän mennä hilputtaa isompien perässä kuin vanha tekijä! Paljon saa huomiota päiväkodin tädeiltä ja leikkikavereilta myös. Päiväunet on arkipäivinä pienentyneet 3 tunnista maksimissaan 1,5 tuntiin. Onhan se hankala saada unen päästä kiinni kun ympärillä on lauma muita lapsia! ;)
Viikonloppuisin on sitten aina otettu unta kiinni ja typy nukkuu silloin SUPER pitkiä unia.


Itse olen ollut nyt 3 viikkoa suorittamassa työssäoppimista. Vielä viikko jäljellä ja sen jälkeen viikon tutkintotilaisuus. Mullakin on mennyt harjoittelun aloitus huippu kivasti ja olen siellä tykännyt tosi paljon olla. Sekä työkaverit, että "hoidettavat" on ottaneet mut hyvin vastaan.

Ehkäpä minä vihdoinkin olen omalla alallani! :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti