keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Tonnikalapasta

Tein tuossa aika HerkkuNamia tonnikalapasta vuoka sotkua... tai miksi sitten ikinä haluaakaan kutsua!! 
Oli niin hyvää että ajattelin tännekin laittaa ohjeen... jos tykkää tonnikalasta ja pastasta niin kannattaa ehdottomasti kokeilla.
Ohjetta on myös helppo muokkailla oman maun mukaiseksi!!
Nuo mitat on "suurinpiirteisiä" ja näistä tuli aika iso satsi, josta perheemme syö pari päivää ja taitaa sittenkin vielä jäädä yli...


TONNIKALAPASTA

500g simpukka pastaa lähes kypsäksi keitettynä

TONNIKALATÄYTE:

2 porkkanaa karkeana raasteena
1-2 sipulia
2 prk tonnikalaa
500g tomaattimurskaa
lihaliemikuutio
suola
pippuri

Porkkanat ja sipulit heitin hetkeksi pannulle kypsymään, perään tonnikala, tomaattimurska ja mausteet oman maun mukaan. Kuumensin nopsaan ja sitten otin levyltä pois.

JUUSTOKASTIKE:

50-75g voita
4dl ruokakermaa
n. 300g sulatejuustoa
kananmunan keltuainen

Sulatin rasvan, perään kerma ja kun se kuumeni, laitoin sekaan sulatejuuston ja sekoittelin kunnes se oli täysin sulanut. Maustoin vähän vielä suolalla. Sitten liedeltä pois ja kun oli vähän jäähtynyt, vatkasin sekaan tuon keltuaisen.

Sitten vuokaan vuorotellen pastaa ja tonnikalasotkua, sitten kaiken päälle tuo juustokastike.
Lisäsin vielä tuohon päälle viipaloituja tomaatteja ja reilusti juustoraastetta.
uuniin 175 asteeseen noin 45min

Ohje on siis super helppo ja toimii hyvin vaihtoehtona tavalliselle makaronilaatikollekin! :)
Kannattaa kokeilla

Ainot ja Reinot

Pakko se on myöntää, että kyllä tässä maailmassa on vaan ihan kaikkea!! :D

En tiedä kuinka uutuus mahtaa kaupoissa olla mutta tuossa meidän lähikaupassa ainakin aika uusi juttu kun ei aiemmin olla törmätty.

Nyt siis olutta ja siideriä saa aino ja reino kuosissa!!

Enpä tullut kysyneeksi oliko hintaakin laitettu "Aino/Reino lisä", mutta sisältö samaa kuin muissakin vastaavissa juomissa, eli ihan tavis olut ja tavis mansikka siideri! Reino tölkki tietysti hieman isompi kuin aino! ;)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Synttäri herkkuja!!!

Kuopuksen kummitäti teki pienokaiselle 1v synttärikakun. Ihana prinsessakakku ja super herkkunami!!! Iso kiitos vielä kakusta!!





Itse pääsimme vähällä leipomisella. Makeina leivottiin ainoastaan cupcake leivoksia. Aikalailla helppo "perusohje", laitettiin taikinaan vaan lisäksi daim-rakeita! :)



Suolaisina tarjottavina oli aina varmat jauheliharullat ja sitten uutena tehtiin broiler-voileipäkakku. Yleensä on kaikissa juhlissa aina kala- tai lihavoileipäkakku joten tämä oli ihan kivaa vaihtelua! :)
Koristelu vaatisi vähän hiomista, mutta ulkonäöstä huolimatta oli tosi hyvää kyllä!





Huonekalla


Taas haalin uuden viherkasvin. Vehkakasvi on ja noin tarkemmin huonekalla!

Valoisassa viihtyvä kasvi on että saapa nähdä kuinka se meidän hämyisässä asunnossa sitten tulee pärjäämään!

Missio on haalia paljon eri kasveja ja panostaa sitten niihin jotka minun kurjalla hoidolla selviää hengissä! :D

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Buzzador - LEGO Friends

Mikä on buzzador???

Buzzador saa kutsuja kampanjoihin. Jos haluat osallistua kampanjaan ja pääset siihen mukaan, toimi näin: Ensin testaat tuotetta/palvelua itse - levität tietoa tuotteista ystävillesi ja tuttavillesi keskustelemalla heidän kanssaan eli buzzaamalla. Kampanjan aikana lähetät salamarapporteja ja kampanjan päättyessä täytät loppuraportin. (Buzzadorin sivuilta kopioitu)

Eli siis kampanjaan mukaan päästessä, saa kotiin testattavaksi tuotteen, toisinaan näytteitä jaettavaksi eteenpäin. Tarkoituksena on testata tuote ja kertoa siitä mahdollisimman paljon eteenpäin!

Olen päässyt itse mukaan muutamaan buzzador kampanjaan ja nyt viimeisin kampanja on Lego friends!

Eli testaukseen tuli Lego friends - City puistokahvila
Suositushinta tälle on 34,95€ ja paikallisessa prismassa näytti olevan myynnissä 29,90€



Oma tyttäreni on nyt 5-vuotias ja poika kohta 4-vuotias ja paljon apua tarvitsivat kokoamisessa. Tarkkana sai olla pienien osien kanssa kun mukana olivat innostuneet apurit. Myös poika innostui osallistumaan kokoamiseen ja leikkiin vaikka olikin ns."tyttöjen juttu".



Ikäsuositus paketin kyljessä on 6-12 vuotiaille ja sanoisinkin että parhaimmillaan on vähän vanhemmille kuin noille meidän lapsille! :)
Toisaalta tyttö kyllä tykkäsi tuosta ja pitkään pysyi mielenkiinto kokoamisen parissa, eli voisin kyllä ajatella että meille kerättäisiin tätä sarjaa enenmmänkin. Vaikkakin näillä leikitään vielä valvovien silmien alla kuitenkin! ;)







Mikäli sinä haluat mukaan buzzadoriksi, ota minuun sähköpostitse yhteyttä niin ohjaan mielelläni eteenpäin!!! :)
aktt@suomi24.fi

1-vuotis tamineet!


Kävimme eilen kiertelemässä kaupungilla ja etsimässä kuopukselle vaatteita 1-vuotis kuvaa varten! Tarkoituksena oli löytää juhlava mekko, mutta kuitenkin sellainen jota voisi käyttää enemmänkin kuin sen yhden kerran. Eipä ollutkaan ihan helpoimmasta päästä tuo tehtävä.

Tilanteen pelasti kuitenkin Sokos josta löytyi ihana Kinderit mekko!! Ihana puuvillainen, hempeä mekko joka lapsen päällä oli valloittavan suloinen. H&M:ltä löytyi vielä mekkoon sopiva bolero ja balleriina kengät!

Pieni tyttönen jaksoi hyvin shoppailla ja sai ensimmäisen kerran sovitellakin vaatteita! Kyllä hänestäkin siis vielä kunnon himoshoppaaja koulitaan!!! :D

Tässäpä vielä nämä löydöt!! Ja kiitokset kummeille jotka nämä 1v lahjaksi pienelle ostivat!!!










keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Ihana, ihana kevät!

Todella upeita ja aurinkoisia kevät päiviä ollut viime aikoina paljon. Lumi sulaa kohisten ja alkaa pihalle ilmaantua vesilätäköitä lumikinosten tilalle.... kesä, kesä tule jo!

Jonkin ennusteen mukaan nyt tulevana sunnuntaina voisi olla jopa +17 astetta lämmintä!!!!!

Tässä meidän lähellä on kiva rantsu jossa saa käydä ulkoiluttamassa koiria. Siellä on paljon lääniä antaa koiran juosta! Kävinkin tuon meidän koirakakaran kanssa kävelemässä  viime viikolla rantsun päästä päähän ihan kahden kesken. Minä sain päästellä höyryjä ja samoin tuo koirakakara. Molemmat nautittiin auringosta ja ihanasta keväisestä ilmasta!






Lapsetkin alkaneet viihtymään ihan eri tavalla ulkona kun aurinko paistaa ja lämmittää! Sitä aikaa odottaen kun ei tarvi enää pelata noiden haalareiden ja rukkasten kanssa!! :)

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Nukkumaija


Mulle on herännyt joku pieni innostus viherkasveihin. Harva kukka meillä menestyy, koska olen maailman onnettomin kasvien hoitaja. Kastelen kun muistan, yleensä liian harvoin tai sitten kun innostun niin liian usein. Tietämys kaikista kukista ja kasveista on olematonta!

Nyt olen muutaman viikon sisään saanut kaksi uutta kukkaa. Mieheltä timanttiananaksen ja nyt uusimpana ilmeisesti jonkinlaisen nukkumaijan???

Prismassa katseltiin kaikenmoisia kukkia ja tuo näytti oikein kivalta. Googlesta olen koittanut etsiä tuntomerkkejä ja tietoja, että mikäs kukka sitä tulikaan ostettua ja näillä näppäimin veikkaisin tuon olevan siis Nukkumaija. Jos jolla kulla on parempaa tietoa niin äkkiä tietoa tänne! :)

Tuo on hauska kasvi. Iltaisin lehdet nousee pystyyn tämän näköiseksi "suppiloksi"



Päivisin taas lehdet aukeavat näin



 Nyt siis kovasti yritän saada tuon pysymään hengissä!!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Tuhoeläimet



Meillä on tuo eläinväki ollut viime aikoina vähän "aktiivista sakkia". Ilmeisesti isäntäväki ei ole järjestänyt tarpeeksi karvakorville äksöniä joten tämä kauhu kaksikkomme ilmeisimmin tuumasi että se on sitten itse sitä järjestettävä!

Meidän 8kk rottweiler tyttö tykkää pistää kotia uuteen uskoon ja viimeisin tuho oli sitten meidän rahi!! Muutama ärränpää taisi lentää sekä isännältä että emännältä kun tuo kaamea totuus paljastui. Jälki oli tämännäköistä


Ensiapuna paikkasin sitä villalangan voimin! Jälki oli lähes yhtä rumaa kuin koiran käsittelyn jälkeen mutta sain sentään suurimman puusilpun piiloon! ;) 
Tässä lopputulos ensiavun jälkeen



Tässä itse tekijä

Kuten ilmeestäkin huomaa niin on itse viattomuus...



Sitten seuraavan tuholaisen toimiin... Taisin aiemmassa postauksessa mainitakin siitä että olen aika surkea viherpeukalo? Reilu 5-vuotta sitten sain kummitädiltäni pienen kiinanruusun. Sitä olen koittanut pitää hengissä ja vaikka välillä on huonoltakin näyttänyt niin olen aina saanut sen kuitenkin elpymään. Jopa hieman kasvamaan ja tekemään uusia oksiakin.
Eräänä aamuna vastassa oli kuitenkin tälläinen näky




Tuo on vielä siistitty versio. Todellisuudessa oli siis lattia tännä multaa, lehtiä, oksia ym.
Oli kissa siis päättänyt viihdyttää itseään yön aikana ja lopputulos oli sitten tuollainen.  Pelastin oksat maljakkoon josko vielä lähtisivät tekemään uusia juuria ja jätin tuon "rangan" myös purkkiinsa ja nyt sitten vain odottelen miten sille käy.



En tiedä tarviiko tässä alkaa pelastamaan kaikki vähäiset kukat johonkin lukkojen taakse vai miten tuon kissan saisi niistä pysymään erossa! Ehdotuksia otetaan vastaan! ;)

torstai 8. maaliskuuta 2012

Leipuri hiiva, hän asuu kumputiellä...

Enpä muista koska olisin viimeksi leiponut pullaa. Leivon muutenkin todella harvoin mitään. Itse leipominen on kyllä kivaa, mutta kun pitäisi kaivaa kaikki välineet esille iskeekin laiskuus. Ja jos saa vielä kaiken esille ja leipomisen aloitettua, niin ennen kuin on edes valmista, jätän jälkeeni hirmuisen sotkun!

Se tiskivuori on jo pelkästään ihan järkyttävä ja isot muovikipat on meillä käsinpestäviin kuuluvia.

Toisaalta, ehkä se tuntuu niin vaivanloiselta juuri sen vuoksi että tulee leivottua niin harvoin?

Isommat lapset pääsivät myös pyörittämään pullaa ja ihan pullan nököisiä hekin omistaan saivat! Voi kuinka ylpeitä pieniä ihmisiä olivatkaan kun saivat sitten välipalaksi maitoa ja itse leipomansa pullat! Lupasinkin esikoiselle että seuraavaksi saavat leipoa jonkun piirakan sitten!

Tässä 5-vuotiaan esikoisen pyörittämät pullat


Ja tässä kohta 4-vuotiaan poikamme pullat




Minulla oli tuossa nimipäivätkin ja vaikka koitin miehelle painottaa että minkäänlaista muistamista en niiden kohdalta kaipaa niin saapuipa tuo työpäivän päätteeksi mukanaan nimppari kukka ja viinipullo! :)




Tuo kukka on ilmeisesti jonkinlainen ananas? Nettiä selatessani ja kuvia tutkiessani saattaisi olla timanttiananas? Olen yksi maailman huonoimmista viherpeukaloista ja usein kaikki kasvit kuolevatkin hoidossani! Eli nähtäväksi jää kuinka saan tämän yksilön pysymään hengissä!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Uusimmat vaatelöydöt!

Taas postilaatikkoon oli ilmaantunut ihania tekemiäni vaatelöytöjä. Suurimmaksi osaksi kuopuksellemme. Hänelle löytää vielä tosi siistejäkin vaatteita käytettynä kun taas tuolle kohta 4-vuotiaalle ja 5-vuotiaallemme taas ei oikein tahdo enää löytyä. Niissä on joko hinta niin korkea ettei näkemättä uskalla ostaa tai sitten ne on jo niin paljon käytettyjä ja kuluneita että ei enää kannatta ostaa.

Kuopuksella alkaa olla iso osa vaatteista 80cm eli sitä kokoa ja sitten 86cm olen nyt ostellut! :)
Tässä viimepäivien löydöt hintoineen!

H&M housut ja kaupanpäälle tullut neuleliivi 2€



Uudenveroinen Lindex mekko ja legginsit 5€



Yöpuku 1€



Uudenveroinen bamse setti 9€



Marimekon mekkobody 15€



 Pojalle löytyi facebookin kirpparilta kaksi paitaa. Hyviä ja siistejä käyttövaatteita! :) Nämä maksoi 4,5€ yhteensä.


Aika hyviä löytöjä olen tehnyt ja harvoin ostankaan mitään kaupasta uutena! Nyt pitäisi isompien lapsien housu varasto uusia ja ajattelin siihen hyödyntää Lindexin Ota 3 Maksa 2 tarjoukset. Siellä on hinta-laatu suhteelta mielestäni yhdet parhaimmista käyttöhousuista!