Buzzador saa kutsuja kampanjoihin. Jos haluat osallistua kampanjaan ja pääset siihen mukaan, toimi näin: Ensin testaat tuotetta/palvelua itse - levität tietoa tuotteista ystävillesi ja tuttavillesi keskustelemalla heidän kanssaan eli buzzaamalla. Kampanjan aikana lähetät salamarapporteja ja kampanjan päättyessä täytät loppuraportin. (Buzzadorin sivuilta kopioitu)
Eli siis kampanjaan mukaan päästessä, saa kotiin testattavaksi tuotteen, toisinaan näytteitä jaettavaksi eteenpäin. Tarkoituksena on testata tuote ja kertoa siitä mahdollisimman paljon eteenpäin!
Olen päässyt itse mukaan muutamaan buzzador kampanjaan ja nyt viimeisin kampanja on Lego friends!
Eli testaukseen tuli Lego friends - City puistokahvila
Suositushinta tälle on 34,95€ ja paikallisessa prismassa näytti olevan myynnissä 29,90€
Oma tyttäreni on nyt 5-vuotias ja poika kohta 4-vuotias ja paljon apua tarvitsivat kokoamisessa. Tarkkana sai olla pienien osien kanssa kun mukana olivat innostuneet apurit. Myös poika innostui osallistumaan kokoamiseen ja leikkiin vaikka olikin ns."tyttöjen juttu".
Ikäsuositus paketin kyljessä on 6-12 vuotiaille ja sanoisinkin että parhaimmillaan on vähän vanhemmille kuin noille meidän lapsille! :)
Toisaalta tyttö kyllä tykkäsi tuosta ja pitkään pysyi mielenkiinto kokoamisen parissa, eli voisin kyllä ajatella että meille kerättäisiin tätä sarjaa enenmmänkin. Vaikkakin näillä leikitään vielä valvovien silmien alla kuitenkin! ;)
Mikäli sinä haluat mukaan buzzadoriksi, ota minuun sähköpostitse yhteyttä niin ohjaan mielelläni eteenpäin!!! :)
aktt@suomi24.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti